20150708

TORIMUMMO H U U T A A "TÄÄLTÄ SILAKKAA"

IMG_2759 H37A4224 IMG_2773

Viime viikon helteet sai meikäläisenkin fiilistelemään liikkeelle lähtemistä. Torstaina mulla alkoi se kauan kaivattu  ke sä lo ma, & tottakai ensimmäisenä tuli hinku lähteä johonkin. Kuuntelin yllä olevaa biisiä & kohta me oltiinkin jo lähdössä vietämään helteentäyteistä iltapäivää Suomenlinnaan.

Tai noh.. Eihän siellä Suomenlinnassa mikään helle ollut. Voisi jopa sanoa, että kylmähän siellä oli vilakan merituulen takia.

IMG_2783 IMG_2786

Musta on uskomattoman siistiä, että sä voit matkustaa HSL:n kortilla johonkin näin erillaiseen paikkaan, mitä helsingin keskusta itsessään on. Fiilisteltiin tuon toisen puoliskon kanssa sitä, etä miten erilainen fiilis sitä voikaan tulla. Ihan kuin olis matkannut jonnekkin syvemmälle suomeen, vaikka pysytelläänkin tiiviisti ihan Helsingin ytimen kyljessä noin 15 minuutin laivamatkan päässä.

Sekin on kyllä niin makeeta, että voi päästä merelle hetkeksi paatille hengailemaan esimerkiksi auringonlaskun aikaan. Ja sitä muuten me kumpikin suositellaan täydestä sydämestä. On muuten mieletön kokemus!

IMG_2793 IMG_2794

Suomenlinnassahan on näitä makeita "luolia" , joissa oon viimeksi käynyt ehkä 5 -vuotiaana.
Nooh, voitte vaan kuvitella kuinka innoissaan tää 21 -vuotias neitonen oli nyt niistä luolista. Ihan kuin joulu olis tullut tähän mieleen puolisen vuotta etuajassa.

En tiedä onko mulla joku hyvä onni näiden spottien kanssa, mutta pakko myöntää, että taidan olla ainakin jokasessa paikassa oikeeseen aikaan. Vähän vettä hiekkaisella lattialla, upee valospotti ja pimeät luolat. Mitä ootte ite mieltä? Mä fiilistelen niin paljon näitä kahta kuvaa!

IMG_2801 collage IMG_2821 IMG_2825

Vaikka makeet kukkasia tursuavat nurmikukkulat oli siisteintä vähään aikaan (oon siis itse käynyt viimeksi suomenlinnassa vuosi sitten). Niin äiti auringon lähtiessä laskuunsa alkoi sortseissa tulla aika vilakka, joten alettiin valumaan lautalle päin viidentunnin kävelyretken jälkeen. Ja huhhuh kun päästiin lautalle!!

Auringonlasku mereltä, suomenlinnan lautalta katsottuna, ihanien häistä humaltuneiden ihmisten keskellä = voi äiti mikä onnellisuus fiilis mut sillon valtas!

IMG_2846 H37A4241 IMG_2855 IMG_2842 IMG_2853
Mä oon niin niitä auringonlasku ihmisiä! Tiedättekö niitä ketkä saa siitä niin paljon voimautusta. Ylipäätään luonto on niin voimauttava kokonaisuutenaan, ja mua harmittaa todella paljon, että oon tajunnut sen vasta viimeisen puolenvuoden aikana. Onneksi on vielä aikaa nauttia siitä mielinmäärin.

Kuitenkin tähän meidän pieneen irtiottoon lisäten. Aivan varmasti palataan useesti vielä tänä kesänä Suomenlinnaan vähintään sen yhen picnikin muodossa isomman kokoonpanon kera, jossei muuten. Suosittelen kaikille ihan todella lämpimästi tutustumaan ketkä ette ole koskaan käyneet!


Onko teillä suunnitelmissa käydä kesällä pyörähtämässä Suomenlinnassa?

10 CMNT/S:

  1. Ooi wau, vaikuttaa niin ihanalta! En oo ikinä käynyt Suomenlinnassa, ehkä pitäisi! Superihania kuvia <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinä mitä ihmettä :D kipinkapin nyt kohti suomenlinnaa!!
      kiitos paljon <3

      Delete
  2. tosi kauniita kuvia! tuo ensimmäinen kuva on ihan uskomattoman kaunis!


    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    ReplyDelete
  3. hienoja kuvia! nyt jo kaipuu helsinkiin kun eilen sieltä lähdin takas kotiin :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. voii :c tiedän niin ton tunteen! tai muistan. toivottavasti pääset pian takaisin!

      Delete

 

JOAZZA | Copyright © 2012 | Powered by Blogger | Blog Designed By Yogen Basnet